sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Viikonlopun viettoa

On ollu ihmeen rauhallinen päivä. Perjantaina olin pämppäämässä, lauantai meni sitten kissoja hyvitellessä. Hirmuisin läheisyysvaje oli Lillillä, jonka piti päästä vallan kahdesti kantopussiin tankkaamaan läheisyyttä. Ihan koko päivän se kulki perässä kuin varjo ja halusi olla liki. Piippaan se poltti päreensä kun nojailin makkarin ikkunan alla olevaan lipastoon ja tuijottelin ulos. Lilli tulee aina seuraksi ja hyvin usein myös Leevi. Piippa haluaa myös mukaan, mutta Lilliä se ärsyttää. Lilli nuuskas Piipan pyllyä ja sitten piti tassuttaa sitä päähän, vaan silti se oli Lilli joka nosti kytkintä, Piippa ei ollut moksiskaan. Leevi taasen kunnostautui heti aamusta (ja sitten yöllä) laittamalla hiukset uuteen uskoon, Piippa oli muuten vaan viiraustuulella. Tänään on vallinut rauha.

Lilli ei, edellisestä kirjoituksesta poiketen, ole vieläkään ihan kunnossa. Se ei eilisen aamun jälkeen ole oksentanut, mutta ruoka ei maistu. Oon kuitenkin tyytyväinen, että se juo ja on koko ajan myös pissannut, siitä huolimatta, että näytti siltä, että se oksentaa kaiken juomansa veden myös. Sen paraneminen muutenkin taitaa olla herran hallussa, koska se sai jo vissii pari viikkoa sitten naarmun naamaansa (epäilen Piippaa, sillä on niin helkatan terävät kynnet) ja sekään ei näytä parantuvan kunnolla. Naarmuun tuli rupi ja rupi lähti, mutta se kohta punoittaa edelleen.

Oon tässä miettinyt, että pitääkö mun hommata kirkasvalolamppuja vai mitä, kun kissat on alkaneet nukkumaan paljon enemmän. Jopa Piippa, jonka nyt pitäs vielä olla kakara ja riekkua päättömänä, nukkuu suurimman osan aikaa. Ei se jaksa intoutua meikäläisen leikityksistäkään kuin hetkeksi. Leevin kanssa ne kyllä vetää ainakin kerran päivään kunnon rallit ja muutenkin reuhaavat, mutta ei ihan samanlailla ko vielä kuukausi sitten.

Pitelen sua tassusta niin et karkaa <3

Pötkis

See no evil...

Kissikerä on aina suloinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti