perjantai 23. syyskuuta 2016

Aamulla aikaisin

Lilli-rakas yritti herättää tassuttamalla nenää, möyrimällä peiton alla ja kävelemällä päällä. Tai yritti ja yritti, onnistuihan se. Kun sitten nousin ja kävin laittamassa ruokaa, se ei syönytkään vaan lipotteli kieltään ja nieleksi, eli taas on huono olo ja se oli varmaan sen herättämisenkin syy. Avasin partsinoven, niin se meni heti natustamaan ruohoa ja kohta oksensi vettä. Toivottavasti se auttoi. Pitää viritellä toinenkin ruohikko kasvamaan sisätiloihin.

Leevi-rakas on yllättänyt jo aika monena päivänä sillä, että se leikkii. Yksin. Ostin Sinooperista pussillisen huopapalloja ja oon pari niistä antanut Piipalle, se kun tykkää sellasista. Vaan Leevipä tykkää myös! Anto tänäänkin yhdelle palluraiselle kyytiä niin, että meinas kaataa jalkalampun rymytessään. Mua  aina huvittaa kovasti se sen leikki, kun se on niin kömpelö ja niin tosissaan sen pallonsa kanssa. Mussukka.

Piippa-rakas on ottanut tehtäväkseen erilaisten ei-lelujen kanssa pelaamisen. Tavaroita, jotka se sais jättää rauhaan. Eilen ihmettelin, että mitä se natustaa matolla. No, sillä oli "perintökalleus" hampaissaan, ukilta saatu vanha käsintehty nahkainen tupakkamassi. Vein sen pois ja ihmettelin minkä päälle astuin.. no, siinä matolla oli myös lasten tumpunpidike, jota käytän jos tarttee saada lakana pysymään paikoillaan sängyssä. Kaks sellasta oli yöpöydällä, vein sen takas siihen, mutta ennenko ehdin nukahtaa, se oli kantanut sen takas matolle. Piti myös nousta kertaalleen sängystä ylös kun ihmettelin mitä pirua se kolistelee jalkalistaa vasten. Vanha paristo sai kyytiä, oli ollu palohälyttimessä ja ilmeisesti sekin oli jääny käsistä yöpöydälle ja Piippahan sen heti nappas. Tänään on sitten harjoiteltu vuorikiipeilyä... nytkö se alkaa riiwiöitymään, se kun on ollut ihan mahottoman kiltti pentu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti